Pyry ja Tassu

ETUSIVU . ESITTELY . PYRY . TASSU . TUISKU . KUULUMISET . LINKIT . VIERASKIRJA


ESITTELY

Hei. Olen Milla -92 syntynyt tyttö Etelä-Pohjanmaalta, Ilmajoelta. Kylämme Ryhtityttö vuosimallia 2006 ja Suomen Samojedinkoirayhdistyksen Vuoden 2008 Junior Handler. Päätin keväällä 2008 peruskoulun ja tällä hetkellä käyn Ilmajoen lukiota. Kuulun Pohjanmaan samojedisteihin ja olen myös Suomen kennelliiton jäsen.

HARRASTUKSET:

Pienestä pitäen harrastuksiini on kuulunut piirtely. Olen tuhertanut paperille eläimiä niin kauan kuin jaksan muistaa. Ala-asteella kävin kuvataidekoulussa, Grafiikka-kurssin Kuvataidekoulu Oivassa ja kahdeksannella luokalla otin lisäkurssiksi taidepajan. Vielä lukiossakin olen voinut vaikuttaa tähän mukavaan harrastukseen valitsemalla lukujärjestykseen kuvataidetta.

Kuvataidekilpailu menestymisiäni: Ilmajoen seurakunnan järjestämässä piirustuskilpailussa aiheena "Omatunto" voitin 5-6lk:n sarjan ollessani viidennellä luokalla. Fortuminen järjestämässä kilpailussa sijoituin työlläni 4000:sta työstä kymmenen parhaan joukkoon. Kyseisessä kilpailussa aihe oli yhteinen, norppa, mutta sarjoja ei ollut. Kolmas mainitsemisen arvoinen kilpailu oli Suomen kennelliiton järjestämä "Koira välittää" piirustuskilpailu jossa sijoituin oman sarjan voittajaksi. 2008 kesällä Suomen kennelliitto järjesti myös piirustuskilpailun, osallistuin 16-20 vuotiaiden sarjaan ja yllätyksekseni voitin taas oman sarjani! Kilpailun aiheena oli "Koiran riemu keväästä".

Olen suunnitellut ystävilleni tatuoinnin, treeniliivin selkäpainatuksen ja piirtänyt muotokuvia heidän koiristaan. Suunnittelemani samojedinkoira-treeniliivin selkäpainatuskuva löytyy usean sammariharrastajan treeniliivistä -harmi etten itse tilannut sellaista! Otan innolla vastaan tilauksia koiran rodusta riippumatta! Muotokuvia toteutan maalaten taulupohjille, jotka voi helposti kehystämössä kehystää.

Valokuvaus: Innostuin valokuvaamaan parisen vuotta sitten, silloin tosin olimme hankkineet Olympuksen digikameran, jolla en paljon hyviä otoksia saanut. Ostin kuitenkin vuonna 2007 rippirahoillani Nikonin D40 järjestelmäkameran ja olen sillä kuvaillut enimmäkseni koiria.

MINÄ JA KOIRAT

Pidän koirista mahdottoman paljon. Ja tämäkin piirre ollut ihan pienestä asti! Kun olin pieni meillä oli pikku koira Jesse, sen luonnetta ei edes voi vertailla Pyryn ja Tassun kanssa. Mutta kaikki se vihaisuus johtui kai nivelrikosta jonka takia Jesse jouduttiin myös lopettamaan. Ensimmäisen kerran törmäsin samojedinkoiraan naapurin takapihalla leikkiessäni. Taisimme leikkiä jotain piilosta, olin yksin takapihalla ja oli mahdottoman lämmin päivä. Yht'äkkiä nurkan takaa lähestyi iso valkoinen koira. Kaverini juoksivat paikalle ja yrittivät varoittaa koskemasta koiraan. En kuitenkaan pelännyt koiraa vaan annoin sen haistella ja saatoin rapsutella sitä. Kuuman päivän takia annoin sille vettä. En vielä silloin tiennyt, että tämä oli samojedinkoira. Pienenä lenkitin myös muiden koiria, vaikka meillä olikin Jesse. Olen aina pitänyt koirista ja tulen aina pitämään!

Kuva: Taija L.

JUNIOR HANDLER TULOKSET

24.10.2009 Seinäjoki, tuom. Ingela Kyrklund. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .sij. 5, samojedinkoira
18.07.2009 Oulu, tuom. Petra Palukka. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .sij. -, samojedinkoira
05.07.2009 Kokkola, tuom. Veli-Pekka Kumpumäki. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . sij. jatkoon, samojedinkoira
21.06.2009 Rovaniemi, tuom. Jos de Cuyper, Belgia . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . sij. -, samojedinkoira
06.06.2009 Tuuri, tuom. Erja Nummi. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .sij. 5, samojedinkoira
25.04.2009 Vaasa, tuom. Tomas Rohlin, Tanska. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .sij. 2, samojedinkoira
15.03.2009 Tampere, tuom. Tuula Savolainen. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .sij. -, samojedinkoira
14.03.2009 Tampere, tuom. Saija Juutilainen. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .sij. -, chow chow
24.01.2009 Turku, tuom. Tino Pehar, Kroatia. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .sij. jatkoon, samojedinkoira
13.12.2008 Helsingin Voittaja-näyttely, tuom. Satu Ahtinen. . . . . . . . . . . . . . . .sij. -, valkoinenpaimenkoira
23.11.2008 Jyväskylä, tuom. Vesa Toivanen. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . sij. -, samojedinkoira
25.10.2008 Seinäjoki, tuom. Birgitte Gothen, Tanska. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .sij. jatkoon, samojedinkoira
19.07.2008 Ylivieska, tuom. Ilpo Ojala. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . sij. -, samojedinkoira
07.06.2008 Samojedinkoirien erikoisnäyttely, tuom. Yvonne Hautaviita. . . . . . sij. 1/1, samojedinkoira

JUNIOR HANDLER TULOKSET

28.06.2009 Toijala, samojedi, JH 1/2
17.05.2009 Seinäjoki, samojedi, JH 2
10.05.2009 Ylistaro, samojedi, JH 4
22.04.2009 Seinäjoki, samojedi, JH 1
19.04.2009 Seinäjoki, samojedi, JH 1
08.03.2009 Kurikka, samojedi, JH 2

21.09.2008 Seinäjoki, samojedi, JH 1
18.09.2008 Nurmo, samojedi, JH 1
17.08.2008 Ylistaro, samojedi, JH 1
02.08.2008 Nummijärvi, samojedi, JH 1
31.07.2008 Seinäjoki, valkoinenpaimenkoira, JH 3
24.05.2008 Peräseinäjoki, samojedi, JH 3
18.05.2008 Nurmo, samojedi, JH 2
17.05.2008 Ilmajoki, samojedi, JH 3

22.07.2007 Nummijärvi, samojedi, JH 2

Kuvat: Tiina, Maiju L., Anita R., Taija L.